Pehmein keinoin koviin tuloksiin

Pehmein keinoin koviin tuloksiin on sekä/että valinta.

Organisaatio on todellisuudessa olemassa vain siinä dialogissa, jota ihmisten kesken käydään. Organisaatiokaaviot, strategiat ja prosessikuvaukset eivät yksin riitä. Työtyytyväisyys ei sekään yksin riitä. Molempia tarvitaan.

Verkottuneessa taloudessa hyvin toimiva dialogi erottaa sitoutuneen tuloksenteon mekaanisesta suorittamisesta. Will Schutz’in tutkimukset kertovat, että tähtipelaajia tärkeämpää ryhmän menestyksen kannalta on sen jäsenten kyky ottaa muita mukaan, kuunnella, tehdä aloitteita ja antaa tilaa sekä avoimuus itsestä ja muiden arvostaminen.

Me kaikki haluamme, että meidät huomataan, osaamistamme arvostetaan ja että meistä välitetään ihmisinä.  Ihmisten huomaaminen viestittää, että heillä on merkitystä. Osaamisen arvostus kertoo, että heitä pidetään pätevinä kantamaan vastuuta. Välittäminen kertoo, että he ovat arvokkaita ihmisinä. Nämä ovat eettisiä valintoja.

Huippuryhmässä vallitsee luottamuksen ilmapiiri, joka luo tilaa yksilöille olla tähtiä kukin vuorollaan. Kun ihmiset voivat luottaa siihen, että heille annetaan tilaa ja että heitä tuetaan ja kannustetaan,  voimavaroja ei tarvitse käyttää muiden voittamiseen. Tällöin vastuun otto ongelmatilanteissa hoituu helpommin.

Ihmisläheinen ja tuloksia tuottava organisaatio on mahdollinen. Siihen voi päästä oikealla valmennuksella, kuten Human Element -valmennuksella.

Ajankohtaista

«
  • 19.01.09
    Johtajuus, coaching ja yhteistyötaidot! Ota yhteyttä! Lisää..
»

Kukoistusblogi

«
  • 09.05.10
    Ihmismielen infrastruktruuri Lisää..
  • 18.01.10
    Filosofi auttaa menestymäänLisää..
  • 14.04.09
    Joukossa tyhmyys tiivistyy Lisää..
  • 06.03.09
    Ratkaisut löytyvät pintaa syvemmältä Lisää..
  • 10.02.09
    Muutosjohtamisen ydin Lisää..
  • 29.01.09
    Le Chef Lisää..
  • 13.10.08
    Kantapään kautta opittua Lisää..
  • 21.09.08
    Ilo on terveellistä ja tuottavaa Lisää..
  • 13.09.08
    Elämästä ja kukoistuksestaLisää..
»