Ihmismieli on merkillinen juttu. Erilaisuudestamme huolimatta meissä on häkellyttävän paljon samaa. On aivan kuin mielemme rakenteet olisi valettu muutamasta samasta perusmuotista, jotka sitten olosuhteiden, geenien ja oman toiminnan seurauksena ovat täyttyneet mitä moninaisimmilla tavoilla.
Se, että ylipäätään ymmärrämme toisiamme on ihmeiden ihme. Miten on mahdollista, että minä, jonka muotit ovat täyttyneet näin ymmärrän sinua, jonka muotit ovat täyttyneet noin? Mahdollista se kuitenkin on, ja vieläpä jokapäiväistä. Maailmankaikkeudelle on nostettava hattua.
Kuitenkin jokainen, joka työskentelee inhimillisten resurssien – siis ihmisten – parissa on törmännyt väärinymmärrysten väistämättömyyteen. Kahden häntäluullisen lajitoverin kohtaamisessa tapahtuva vääjäämätön dissonanssi on mainio muistutus erilaisten muottiemme yhteensovittamisesta ja sen jatkuvasta vaikeudesta. Ymmärtämisen haaste on kuitenkin voitettavissa kunhan otetaan huomioon muutama perustekijä.
Aloitetaan sieltä, mistä kaikki alkaa: kotipesästä. Maailmankuvamme pohjana voidaan pitää perusnäkökulmaamme, eräänlaista mielemme kompassin magneettista napaa, joka ohjaa huomiotamme toistuvasti tiettyyn suuntaan. Tilanteessa kuin tilanteessa otamme ensisijaisesti huomioon joko omat ajatuksemme ja arvomme, tai toisten ajatukset ja jaetun arvomaailman, tai tavoitteet, toiminnan ja tulokset, tai laajemman systeemin ja kokonaisvision. Jo nämä neljä erilaista suuntaa erilaisine yhteisvaikutuksineen ja painotuksineen varmistavat, että ymmärryksemme menee ristiin.
Juttu muuttuu vielä moniulotteisemmaksi kun tarkastellaan osaamisalueitamme. Älyllisesti hyvin lahjakas henkilö saattaa olla täysi torvi henkilöstönhallinnassa. Tunnetasolla harvinaisen kompetentti lajitoverimme voi taas osoittaa täydellistä piittaamattomuutta henkisen kehityksensä suhteen. Näiden lisäksi eroamme merkittävästi myös yleisen kehitystasomme suhteen, mielentilojemme ja energiamme hallinnan suhteen sekä (herra varjele!) luonnetyyppiemme suhteen. Pelkästään yhden alueen eroavaisuus tekee kanssakäymisen toisinaan hankalaksi; entä sitten kun kyseessä on koko ihmisyytemme epätasainen maasto, erilaisine muotteineen?
Kokonaisuuden hallinta on haastava asia. Integraalicoachaus suhtautuu siihen kunnianhimoisesti ja samalla nöyränä olemisen mysteerin edessä. Ehkä viisainta on tiedostaa mahdollisimman monta puuta metsästä, jonka annamme sitten kasvaa luonnollisesti – wu wei, kuten kiinalaiset joskus ennen muinoin olisivat sanoneet.
J-P Jakonen, Integral Apprentice Coach, filosofi ja uskontotieteilijä
Kommentoi blogimerkintää