21.09.08

Ilo on terveellistä ja tuottavaa

Lämmin kiitos saamistani rohkaisevista palautteista ensimmäisestä blogistani.
Tällä viikolla olen pohtinut ilon merkitystä ihmisen elämässä. Will Schutz’in mukaan ilo on tunnetta  siitä, että saan käyttää kaikkia voimavarojani, koko potentiaaliani (Will Schutz oli Human Potential liikkeen avainhahmoja ja Human Element –ajattelun sekä tänä vuona 50 vuotta täyttävän FIRO –ajattelun kehittäjä). Suppilovahverometsässä tunsin suurta  löytämisen iloa siitä, että suppiksien ohella löysin kanttarelleja ja vaaleita orakkaita . Pieni selkäkipu tai flunssainen olo eivät olleet esteenä, vaikka pitkää sienilenkkiä en jaksanutkaan tehdä.

Milloin sitten voin sanoa käyttäneeni koko potentiaaliani? Ne ovat olleet niitä ohikiitävinä hetkiä, joina minun ei ole tarvinnut esittää  mitään kenenkään toisen silmissä, hetkiä jolloin olen ilman pelkoja ja varauksia pystynyt käyttämään kaikkea sitä, mitä minussa on. Sienimetsässä mieli oli keskittynyt eikä sinne mahtunut murheita tai syyllisyyksiä. Tunnistan myös hetkiä, joina olen saanut juuri oikeat sanat haastavaan tilanteeseen ja löytänyt yksinkertaisuutta monimutkaisuuden tuolla puolen. Fritz Perls sanoi joskus: ”I don’t give a fig for simplicity on this side of complexity, but I’d give my life for simplicity on the other side of complexity”.

Sienimetsässä tunsin olevani arvokas ihminen ihan sellaisena kuin olen. Se pani miettimään, miksi vasta vähitellen olen alkanut hyväksyä oman keskeneräisyyteni niin kehossani kuin mielessäni. Vaikka olen tietoisella tasolla ymmärtänyt sen merkityksen, tulos on silti hämmästyttänyt minua. Mitä paremmin olen hyväksynyt keskeneräisyyteni ja itseni juuri sellaisen kuin olen, sitä paremmin olen saanut kaikki aistini ja kaiken osaamiseni käyttööni .  Mitä paremmin pystyn keskittämään koko tietoisuuteni johonkin ilman esteitä, sitä toimintakykyisempi olen ollut tilanteessa.

Avoimuus ja rehellisyys itselle ja muille sekä panostaminen itseni tuntemiseen ovat olleet omassa prosessissani ratkaisevia avaimia. Varsinkaan rehellisyys itselle ei ole aina ollut helppoa. Esimerkiksi  se, että ylipainoinen kroppani on seurausta arjen valinnoistani, kuulostaa yksinkertaiselta, vaikka sen tunnustaminen on ollut välillä tuskallisen vaikeaa. Ruokailu- ja liikuntatottumuksillani on seurauksensa. Silti voin tänä päivänä kokea aitoa iloa siitä, että olen terve ja että voin valita joka päivä toisin. Joinakin päivänä voin myös hyvällä omalla tunnolla retkahtaa herkulliseen jäätelöön tai salmiakkisuklaaseen. Silloin, kun ei tarvitse olla täydellinen tai ylikriittinen itseään kohtaan, ei tarvitse kantaa turhia häpeän tai syyllisyyden tunteita. Häpeästä ja turhasta syyllisyydestä ja eroon pääseminen vapauttaa energiaa.

Aito kokemus siitä, että olen arvokas ihminen alkaa itseni hyväksymisestä silloinkin, kun olen ihan eksyksissä. Hukassa on hyvä olla, sillä silloin minulla on mahdollisuus kasvaa ja löytää uusia ratkaisuja.
Sanomamagazines’in julkaisema GEO pohtii tuoreessa numerossaan kysymystä, voiko mieli parantaa ruumiin. Samaa kysymystä Will Schutz pohti lähes koko elämänsä ajan. Vaikka suoraa kausaalista yhteyttä ei tiettävästi olekaan pystytty todistamaan, eri tutkijoilla on paljon kokemuksia sitä, kuinka mieli voi parantaa. Ilo on tila, jossa koko minäni on vapaasti käytössäni. Jos mieli voi parantaa, iloinen mieli ylläpitää terveyttä ja tuottaa voimavaroja käyttöön. Joku kutsuisi sitä flow’n edellytykseksi. Flow on psykologi Mihály Csíkszentmihályi’n mukaan mielentila, jossa ihminen on täysin ja keskittyneesti uppoutunut siihen, mitä hän onnistuneesti tekee.
Minulla on aina mahdollisuus tuottaa parantavaa iloa itselleni ja muille. Olen oppinut, että iloinen mieli ei synny itsestään.  Riittävä lepo, aika itselle ja itsestä huolehtiminen, aika rakkaimmille ja ihmissuhteista huolehtiminen tuottavat sitä sisäistä rauhaa ja tasapainoa, jonka varassa voin iloiten elää terveemmin ja saada enemmän aikaan.

Iloista alkavaa viikkoa,
Keijo Halinen
21.9.2008 Bonäsissa, Tammisaaressa

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi blogimerkintää

Ajankohtaista

«
  • 19.01.09
    Johtajuus, coaching ja yhteistyötaidot! Ota yhteyttä! Lisää..
»

Kukoistusblogi

«
  • 09.05.10
    Ihmismielen infrastruktruuri Lisää..
  • 18.01.10
    Filosofi auttaa menestymäänLisää..
  • 14.04.09
    Joukossa tyhmyys tiivistyy Lisää..
  • 06.03.09
    Ratkaisut löytyvät pintaa syvemmältä Lisää..
  • 10.02.09
    Muutosjohtamisen ydin Lisää..
  • 29.01.09
    Le Chef Lisää..
  • 13.10.08
    Kantapään kautta opittua Lisää..
  • 21.09.08
    Ilo on terveellistä ja tuottavaa Lisää..
  • 13.09.08
    Elämästä ja kukoistuksestaLisää..
»